Karhut uhattuna uuden hiihtokeskuksen suunnitelmien alla

Espanjan biologinen monimuotoisuus on haavoittuvimpia Euroopassa. 

Cantabrian karhu tuli uhatuksi, kun uutta hiihtokeskusta ehdotettiin Cantabrian vuoristoon.

Ecologistas en Accionissa kuvataan tilannetta "hälyttäväksi" todettuaan, että maassa on myös eniten uhanalaisia ​​lajeja koko Euroopan mantereella.

Ryhmä sanoi, että nykyinen hallitus "keskittyy toimissaan muuttamaan ympäristösäännöksiä, jolla on vakavia seurauksia suojauksen menetyseen ja sääntelyn purkamiseen uhanalaisilta lajeilta".

Raportissa lisättiin, että monet kaupunginjohtajat tukevat hankkeita, jotka teoriassa edistävät talouskasvua, mutta todellisuudessa on vakavia ympäristö- ja sosiaalisia seurauksia.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että merkittävä 25 prosentin osuus keinotekoisten maanpeitteiden luomisesta Euroopassa, niin kaupallisen, kaupunkien, teollisuuden ja liikenteen aloilla, sijaitsevat täällä Espanjassa.

Se näkyi viimeeksi Black Flag merkkien jakamisella alueille Andalucian rannikkokaupungeissa joissa on hälyttävät lukemat luonnonrantojen ja ympäristöjen tuhoamisesta turismin nimissä. 


Tietolähde: Spain`s Biodiversity Is The Most Fragile In Europe. June 18, 2013. Posted by: Green Guide Spain 

Aiemmin julkaistut artikkelit aiheesta:



 Karhu emo muutti 100 kilometriä normaalia etelämmäksi










Espanjan tanssivat karhut