17.8.2010

Viikko Uutiset 17.8.2010

Lennonjohdon lakko lykkääntyy

Lennonjohtajat on suostunut lykkäämään suunniteltua lakkoa vasta syyskuuhun välttääkseen suuria tappioita lomakaudella.

Lakko oli tarkoitus aloittaa joko 18 elokuuta tai 20 päivä, ja se olisi kestänyt enintään kolme päivää, joka olisi jättänyt useita turisteja pulaan loma matkoillaan. Se johtaisi myös miljoonien eurojen tappioihin matkan järjestäjien osalta.

Ammattijärjestöjen edustajat tapasivat lentoyhtiön hallintoa, AENAn tänään Madridissa. Kokous, jonka puheenjohtajana toimi pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero ja toisena osapuolena IATA, kesti kolme tuntia.

Lopuksi osapuolet sopivat lakon siirtämisestä ainakin syyskuuhun, jotta se ei vahingoittaisi yhtä Espanjan suurimmista teollisuudenaloista.
Tietolähde: thinkspain.com

Hiljainen hetki metsäpalossa kuolleille palomiehille

Palomiesten ammattijärjestö piti hiljaisen mielenosoituksen tänä aamuna rakennuksen ulkopuolella ilmaistakseen osanottonsa julkisesti palomiesten omaisille.

Julio Martínez, 35 ja Rodrigo Amo, 27, molemmat kuolivat taistellessaan metsäpaloa vastaan perjantaina Fornelos de Montes (Pontevedra) kylän lähellä. Palomihet jäivät loukkuun liekkien keskelle ja savun ympäröimiksi.

Molemmat miehet olivat olleet paikalla työtehtävissä vasta noin 20 minuuttia ennen menehtymistään.
Tietolähde: thinkspain.com

Kaksi miestä menehtyi vene onnettomuudessa Las Palmasissa


60-luvun alussa syntyneet miehet menettivät henkensä, kun heidän veneensä kaatui eilen Las Palmasissa, Gran Canarialla.

Kolmas mies poimittiin merestä pelastuspalvelun toimesta noin klo 08.30 aikaan aamulla. Yksi vainajista on tunnistettu, mutta toinen odottaa vielä tunnistamista. Vene kaatui lähellä La Puntan aluetta, joka on matkan päässä La Espiga laiturista saarella.

Hätäpalvelusta kerrottiin, että alue on melko vaarallista kovien tuulien ja pohjavirtojen vuoksi, mutta syytä veneen kaatumiseen ei ole tiedossa.
Tietolähde: visitspain.com

Terveysministeriö hyväksyi uuden Kannabis sisältöisen lääkkeen

Sativex on suunniteltu auttamaan lihasten supistusten hoidossa MS- potilailla, kertoo terveysministeri Trinidad Jiménez.

Terapeuttinen Kannabiksen käyttö MS taudista kärsiville on ollut kliinisten tutkimusten alla vuosia.

Vaikka se on kiistanalainen, monet MS-potilaat vannovat sen toimivuuteen kipulääkkeenä.

Nyt ne, jotka kärsivät lihaskouristuksista voivat saada helpotuksen lääkkeestä joka otetaan suun kautta spraynä, ja sen on määrännyt lääkäri.

GW Pharmaceuticals, yhtiö käynnistää Savitexin valmistuksen,  jota on jo käytetty valvotuissa olosuhteissa Espanjassa ja Kanadassa. Tuote on saatavilla ennen tämän vuoden loppua.

Yritys hakee hyväksyntää muissa EU-maissa, kuten Ranskassa, Italiassa ja Saksassa.  Tuote on jo hyväksytty Britanniassa kuukausi sitten.
Tietolähde: visitspain.com